keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Uusi normaali

Jos mietin, mitä elämässäni haluan eniten, niin kaikkein eniten haluaisin olla normaali. Niin normaali, että mielipiteeni mukailisivat yleistä mielipidettä. Niin normaali, että tavallisessa keskustelussa ymmärtäisin, mitä toinen tarkoittaa, sekä viestin että viitekehyksen osalta. Näyttäisin normaalilta, kuulostaisin normaalilta, ajattelisin normaaleja ajatuksia, ja minulla olisi normaalit arvot. Eläisin täydessä harmoniassa ympäröivän maailman kanssa.

Miten tehdä maailmasta individualistinen ja liberaali paikka, jossa korkein hyve on oikeudenmukaisuus, jossa ristiriitatilanteet ratkaistaan diplomaattisesti, jossa ihmiset pyrkivät kasvamaan kohti omia henkilökohtaisia ideaalejaan, sekä kunnioittavat toisiaan ja arvostavat erilaisuutta rikkautena? Miten tehdä maailmasta paikka, jossa minä olen normaali?

Paremman idean puutteessa aion aloittaa julistamalla itseni normaaliksi. Tämä on normaali blogi, jossa on normaalin ihmisen normaaleja ajatuksia. Aion olla näin anonyymiuden turvin suorempi, rehellisempi ja avoimempi, kuin mitä olen koskaan kenellekään ollut. Blogin ensisijainen tarkoitus on olla venttiili, jonka kautta päästän liikaa painetta pois, kun ristiriita oman ja ympäröivän maailman välillä kasvaa, mutta toivoisin voivani myös löytää ihmisiä, joiden kanssa voisimme yhdessä arvostaa toisiamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti