Kun lapsuuden leikeissä harjoiteltiin sosiaalista kanssakäymistä, joskus piti pistää sanat toisen leikkijän nuken suuhun, jotta pääsisi toteuttamaan haluamansa skenaarion. Pelisäännöt olivat sanattomat ja selvät, ja näin tehtiin puolin ja toisin täydessä yhteisymmärryksessä.
En olisi silloin kuvitellut, kuinka paljon tätä leikkiä esiintyy aikuisilla. Nuket ovat kadonneet välistä, eikä sanoja sanota enää ääneen, mutta mekanismi on täysin sama. Lauseet, ilmeet, eleet. Odottava katse. Tiedäthän jo, mitä haluan sinulta kuulla, vai annanko lisää vinkkejä? Jos et arvaa, tai vastaat tahallasi väärin, teet väärin minua kohtaan, ja tietysti loukkaannun!
Arvoisat leikkijät: Menkää kotiinne. Kaivakaa nuket kaapista ja leikkikää sydämenne kyllyydestä. Tulkaa takaisin, kun olette kyllästyneet leikkiinne ja haluatte olla niinkuin aikuiset. Siihen asti pysykää kaukana minusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olen jo kotona, mutta nukkeleikit käyvät raskaaksi ilman nukkeja. Olisi hauska joskus leikkiä ihan ironisesti nukeilla, eikä ihmissuhteilla, joissa tosiaan usein odotetaan tiettyä vastausta ja hermostutaan heti jos sanotaan toisin. Joskus olen itse aivan romuna toisten uhoamisesta kun toimin toisin. Kiitoksia vain blogieni seurailusta.
VastaaPoistaLeikkisin mielelläni nukkeleikkejä aikuisena. Nuken takaa on paljon helpompi sanoa asioita ääneen. Nukkeen voi istuttaa osan itsestään, kokonaisuuden, jota on helpompi käsitellä, kuin omaa koko maailmaansa, joka kasvaa ja muuttuu sitä mukaa kun sitä koittaa tarkastella ja määritellä. Voisin kuvitella, että oikeassa seurassa nukkeleikistä syntyisi loistavaa psykodraamaa!
VastaaPoistaOikean elämän ihmissuhdeleikit tuntuvat tuovan monille elämään paljonkin sisältöä. Minulle toisen ihmisen nukkena oleminen on niin sietämätöntä, että huomaan usein olevani vaarassa erakoitua pahemmin kuin mitä koskaan haluaisin.
Voisinko hieman raottaa erakkomaisuuttasi? Tulin lukemaan kommenttini vastauksen. Olen samaa mieltä psykodraamasta. Koskahan keksitään aikuisten nukketerapia - taisitpa keksiä sen juuri!
VastaaPoistaJoskus voisi leikkiä ihan myös huumorin vuoksi, vaikka luulenpa että se olisi karrikoitua kuvaa tosielämästä. Kumma että sellaiselle jaksaa joskus nauraa. Tosielämän nukkeleikit ihmisillä eivät todellakaan naurata, pikemminkin tylsistyttävät. Ne estävät aidon kontaktin, sitä kai tarkoitat?
Tosielämän karrikoiminen on minusta helpoin ja nopein tapa lievittää sen aiheuttamaa ahdistusta. Uskon vakaasti, että elämästä selviää nauramalla. Aion ainakin yrittää! Huumorilla on minusta liian huono maine. Vakaviakin teemoja voi mielestäni käsitellä tehokkaasti ja tuntien kunnioitusta asiaa kohtaan, vaikka kuinka naurattaisi samalla. Tietysti läsnäolijat tulee ottaa huomioon, useimmat taitavat olla herkkiä loukkaantumaan sellaisesta.
VastaaPoistaKokemukseni mukaan kahden ihmisen välinen aito kontakti ei välttämättä tule helposti silloinkaan, kun siihen molemminpuolisesti pyritään. Kaikenlaiset ihmissuhdeleikit todellakin torpedoivat yrityksen jo alkuunsa. Leikkijää ei usein edes kiinnosta, kuka toinen oikeasti on, kunhan vain osaa täyttää oikean roolin näytelmässä, jossa leikkijä itse on tähti.
Perustin tämän blogin ajatuksella, että ehkä erakkomaisuuteni voisi kirjoittelun myötä hieman lievittyä. Olen hämmästynyt ja tyytyväinen, että tänne löysi (ja näin nopeasti) joku, jonka kanssa tunnumme puhuvan samaa kieltä, niin sanotusti. Olet enemmän kuin tervetullut kommentoimaan ja jakamaan ajatuksiasi. :)
Kiitos, Metafera!
VastaaPoista