Unelmien lapsuus

Ihmisiä yhdistää kaipuu menneisyyteen, lapsuuteen tai nuoruuteen. Ennen maailma oli toisenlainen, yksinkertaisempi, parempi, meno ei ollut stressaavaa ja
hektistä ja suorituskeskeistä, oli aikaa pysähtyä ja nauttia. Menneisyydessä
värit olivat kirkkaampia, aurinko paistoi aina.

Lienee sanomattakin selvää, että tällainen menneisyyden maailma on harhaa, ja
muistot valikoima tiettyjä hetkiä, jotka sekoittuvat mielikuvien ja fantasioiden
kanssa. Lapsuus on idyllistä vain jälkeenpäin aikuisen silmin katsottuna. Se on
se lapsuus, jonka olisi halunnut elää, johon ajoittain toivoisi voivansa
"palata".

Lapsuuteen on mahdotonta palata, tästä lienevät useimmat samaa mieltä. Mutta
tilanne on hiukan toinen, kun kaipauksen kohteena onkin fantasialapsuus, jonka
on itse aikuisena luonut. Nykyhetken fantasiamaailma, johon on otettu
elementtejä omista kokemuksista. Se ei ole kaukana menneisyydessa,
saavuttamattomissa, vaan kertoo omaa elämää koskevista toiveista ja tarpeista
tässä ja nyt.

On hyvin pitkälle järjestelykysymys, miten oman elämänsä elää. Ihminen pitää
tekosyistään kiinni kynsin ja hampain. Minä en voi muuttua, kun ne olosuhteet,
ne muut. Minun mielestäni mikään tekosyy ei oikeuta jäämään oman "aikuisten
maailmansa" vangiksi, joka väsyttää ja sairastuttaa ja maalaa kaiken harmaaksi.

Lapsuuden kyvyt pysähtyä ja ihmetellä, nauttia pienistä asioista, ajatella
yksinkertaisesti, ovat jokaisella. Naiivi ajattelu saattaa ajoittain toki tehdä
sokeaksi tärkeille yksityiskohdille, mutta se saattaa myös vetää epäolennaiset
verhot pois asioiden todellisten ytimien edestä.

Ihmisten lakien ja luonnonlakien noudattaminen jättää ihmiselle lopulta hyvin
paljon vapautta, eikä kukaan voi sen hyödyntämistä kieltää. Jokainen on itse oman vankilansa vartija.